7Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.
8Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,
9ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.
10En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.
11Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?
12Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?
13Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.
14Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.
15Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
16Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.
17Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.
18Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.
19Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.
20Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.
21Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.
22Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?
23Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?
24Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.
25Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?
26Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.
27Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.
28Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?
29Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!
30Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?