9 And when he had opened the fifth seal, I saw under the altar the souls of them that were slain for the word of God, and for the testimony which they held:
10 And they cried with a loud voice, saying, How long, O Lord, holy and true, dost thou not judge and avenge our blood on them that dwell on the earth?
11 And white robes were given unto every one of them; and it was said unto them, that they should rest yet for a little season, until their fellowservants also and their brethren, that should be killed as they were, should be fulfilled.
1Suuret ja tutkimattomat ovat sinun tuomiosi: sentähden joutuivat harhaan ymmärtämättömät sielut.
2Nuo, joilla ei lakia ole, luulivat voivansa sortaa pyhää kansaa. Mutta pimeyden kahleissa ja pitkän yön vankeina, he jäivät virumaan majoihinsa suljettuina, iankaikkista kaitselmusta paossa.
3Kun he salaisine synteineen luulivat olevansa piilossa unhotuksen pimeän verhon alla, niin he hirmuisen pelon valtaamina ja harhanäkyjen säikyttäminä joutuivat hajalleen toisistansa.
4Sillä ei edes se etäinen nurkka, joka heidät kätki, voinut suojella heitä pelolta, vaan heidän ympärillään kuului kauhistavaa pauhua ja näkyi synkkiä kummituksia, joilla oli inhottavat kasvot.
5Eikä minkään tulen voima kyennyt antamaan valoa, eivätkä tähtien kirkkaat liekit voineet valaista tuota synkkää yötä,
6vaan heille näkyi ainoastaan itsestänsä syttynyt tuli, täynnä kauhua. Ja tyrmistyneinä tuosta ennennäkemättömästä näystä, he pitivät näkemäänsä kahta kamalampana.
7Taikakeinojen ilveily oli nyt lyöty maahan, ja viisaudesta kerskaaminen joutui surkeasti häpeään.
8Sillä ne, jotka olivat luvanneet karkoittaa pelon ja säikähdyksen sairaasta sielusta, sairastivat itse naurettavaa arkamielisyyttä.
9Silloinkin, kun ei ollut mitään kauhistavaa heitä peljättämässä, he kovin säikkyivät syöpäläisten liikettä ja käärmeiden sihinää.
10He olivat menehtyä pelosta eivätkä tahtoneet edes katsella ilmaa, jota pakoon ei missään voida päästä.
11Sillä pahuus todistaa olevansa luonnostaan pelkuri, silloin kun se saa rangaistuksensa, ja omantunnon vaivaamana se aina tekee vaikeat vielä vaikeammiksi.
12Sillä pelko ei ole mitään muuta kuin harkinnan tarjoamien apukeinojen hylkäämistä.
13Ja kun sisäinen luottamus on liian heikko, on neuvottomuutta pidettävä pahempana kuin sitä syytä, joka kärsimyksen aiheuttaa.
14Niin nämä tuona sinänsä voimattomana yönä, joka oli tullut heille voimattoman tuonelan perukoilta, makasivat samaan uneen vaipuneina,
15milloin outojen kummitusnäkyjen ahdistamina, milloin epätoivon lamauttamina. Sillä äkillinen ja odottamaton pelko oli heidät vallannut.
16Sitten jokainen, joka siellä näin vaipui maahan, oli suljettu kahleettomaan vankityrmään, jossa häntä pidettiin vartioituna.
17Olipa hän peltomies tai paimen tai päiväläinen, joka teki työtä kedolla - jokaisen, jonka pelko yllätti, täytyi alistua tuohon välttämättömään pakkoon.
18Sillä kaikki sidottiin samalla pimeyden kahleella. Tuulen suhina tai lintujen sulosointuinen laulu tuuheissa lehvistöissä tai voimakkaasti virtaavan veden tasainen kohina
19tai alassyöksyvien kallionlohkareiden hirmuinen ryske tai hyppivien eläinten näkymätön juoksu tai kiljuvain villipetojen ääni tai kaiku, joka vastaa vuorten onkaloista - kaikki sai heidät kauhusta lamaantumaan.
20Sillä koko muu maailma oli kirkkaan valon valaisema ja puuhasi esteettömästi askareissaan.
21Ainoastaan näiden ylle oli levitettynä raskas yö, sen pimeyden kuva, joka oli ottava heidät valtaansa; mutta itse he olivat itsellensä pimeyttäkin raskaampana taakkana.