9 And when he had opened the fifth seal, I saw under the altar the souls of them that were slain for the word of God, and for the testimony which they held:
10 And they cried with a loud voice, saying, How long, O Lord, holy and true, dost thou not judge and avenge our blood on them that dwell on the earth?
11 And white robes were given unto every one of them; and it was said unto them, that they should rest yet for a little season, until their fellowservants also and their brethren, that should be killed as they were, should be fulfilled.
1Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.
2Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,
3ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.
4Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.
5Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.
6Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: -- Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.
7Ajattelin: "Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia."
8Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.
9Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
10Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.
11Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.
12Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.
13Älkää nyt sanoko: "Olemme nähneet, että vain Jumala voi hänet vaientaa, ei ihminen."
14Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.
15Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.
16Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?
17Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.
18Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,
19olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.
20Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.
21En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,
22en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.